Taivaallisen hyvä ja kevyt salaatti

post thumb
Ruokakulttuuri
by Niina/ on 27 Feb 2017

Taivaallisen hyvä ja kevyt salaatti

Mikä olisi parempi piristys kesäpäivään kuin syödä raikas salaatti, jossa on maistuvia ainesosia? Kaiken lisäksi päivittäisen ravintosuosituksen kannalta on hyvin tärkeää huomioida, että tarvittavat vitamiinit, kivennäisaineet ja proteiinit saa kerättyä loistavaa tulevaisuutta varten. Tällä tavalla voit paremmin ja jaksat hyvin pitkätkin työpäivät. Salaatti on erinomainen vaihtoehto esimerkiksi toimistotyötä tekevälle.

Mistä hyvä salaatti koostuu?

Salaattiin saa runsaasti makua esimerkiksi erilaisista salaattityypeistä, joista saa lisäksi myös suutuntumaa. Ne tuovat mukavaa vastapainoa muihin ainesosiin. Koska vihannekset ja kasvikset jäävät kuumentamattomaksi, ne pitävät sisällään kaikki hyvät ainesosat. Erityisesti C-vitamiini kärsii kuumentaessa, joten hyvinvoinnin kannalta on parempi jättää ne kuumentamatta.

Salaatin paras puoli on, että siinä on vain mielikuvitus rajana! Kevyempääkin salaattia saa maustettua jännittävästi kevyeillä kastikkeilla, jotka tuovat ryhtiä makuelämykseen. Kastiketta valittaessa on kuitenkin hyvä kiinnittää huomiota siihen, ettei se ole majoneesipohjainen ja sisällä tyydyttynyttä rasvaa.

Esimerkkejä hyvästä salaattipohjasta (resepti sopii neljälle)

• Yhdistele rucolaa, basilikaa ja jäävuorisalaattia makusi mukaan tai osta valmis sekoitus kaupasta
• 1 punasipuli
• Puoli purkkia vihreitä tai mustia oliiveja
• 2 tomaattia
• Basilikapestoa (osta kaupasta tai tee itse)
• Herneenversoja makusi mukaan
• 250 g kanafilettä (maustettu puolikkaan sitruunan mehulla ja mustapippurilla)

Valmistus:

Paista kana ja mausta se haluamallasi määrällä sitruunaa ja mustapippuria. Silpu salaatti ja pilko punasipuli sekä tomaatti. Laita pestoa makusi mukaan. Sekoita oliivit ja haluamasi määrä herneenversoja. Jos olet kiireessä, voit myös korvata tomaatit puolikkaalla purkilla aurinkokuivattuja tomaatteja.

Muista herkutella kohtuudella

Ota jälkiruuaksi makea makupala, mutta muista herkutella kohtuudella! Sokeri ei edistä fyysistä hyvinvointia, vaan se pitää lähinnä mielen virkeänä. Esimerkiksi raakaruuan filosofian mukaan tehty jälkiruoka säilyttää kaikki hyvät ainesosat, joten se on maukkauden lisäksi myös hyvin terveellistä.