Kotona tehty riisisuklaa on nopea ja terveellinen herkku

post thumb
Ruokakulttuuri
by Niina/ on 02 Feb 2017

Kotona tehty riisisuklaa on nopea ja terveellinen herkku

Kukapa ei olisi joskus lapsuudessaan herkutellut kaupan riisisuklaalla? Hulluilta Päiviltä niitä esimerkiksi sai aina tarjouksessa 10 patukkaa 2 eurolla! Netti on nyt kuitenkin pullollaan helppoja ja nopeita reseptejä, joilla jopa Kokki Kolmonen saa aikaiseksi terveellisen ja herkullisen riisisuklaalevyn kotona aikaiseksi. Olemme käyttäneet reseptissa raakakaakaojauhoa, mutta ellei sitä tähän hätään lähikaupasta löydy, voi luomukaakaojauho toimia myös hieman terveellisempänä vaihtoehtona kuin normaali kaakaojauho. Raakakaakaojauhoa myy muun muuassa Ruohonjuuri.

Ainesosat:

• 2-3 riisikakkua
• 0.75 dl kaakaovoita
• 0.25 dl kookosöljyä
• 0.5 dl raakakaakaojauhetta
• 1-2 rkl makeutusainetta (esimerkiksi hunajaa tai agave-siirappia)
• ripaus vanilliinisokeria tai vaniljajauhetta
• ripaus hyvää suolaa

Tee näin:

• Murenna riisikakut esimerkiksi sulkemalla ne uudelleen suljettavaan pakastepussiin ja painamalla riisikakkuja sormien välissä tai pöytää vasten.
• Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa ja sekoita ne tasaiseksi seokseksi.
• Lisää joukkoon raakakaakaojauhe, makeutusaine ja suola, sekoita hyvin.
• Lisää suklaaseos riisikakkuhippujen kanssa isompaan kulhoon, jossa voit sekoittaa ne kunnolla.
• Kaada riisisuklaaseos pakasterasiaan, joka on vuorattu elmu-kelmulla tai leivinpaperilla.
• Siirrä pakasterasia pakastimeen noin puoleksi tunniksi tai tarpeen mukaan kauemmaksi aikaa.
• Ota pois pakastimesta, leikkaa tai pilko sormilla sopivan kokoisiin palasiin ja nauti.