Recipe.fi

Thaimaalainen ruokakulttuuri maailmalla

Thaimaalainen ruokakulttuuri on erityinen, ainutlaatuisesti muista saman maailmankolkan alueen keittiöistä eroava kulttuuri. Johtopäätöksiä suuntaan ja toiseen voi vetää mihin suuntaan tahansa, mutta kaikista selkein ja yksiselitteisin syy siihen on varmastikin se, ettei Thaimaa ole koskaan ollut minkään toisen maan alaisena. Vaikutteet tähän omalaatuiseen keittiöön tulevat Kiinalaisista sekä Intialaisista ruokakulttuureista. Thaimaalainen perusruoka koostuu ennen kaikkea yksinkertaisista ja luotettavista raaka-aineista, kuten thairiisistä sekä äyriäisistä ja kalasta, joita maustetaan tulisilla curryilla. Nämä perusvarmat raaka-aineet luovat vahvoja makuja yhdessä muun muassa korianterin ja limettimehun kanssa, antaen näin ominaisen maun ruoalle joka tunnistetaan Thaimaalaiseksi takuuvarmasti. Viiden perusmaun lisäksi ruoan maustamisessa käytetään maustekastikkeita. Eräänlaisiksi thaikeittiön klassikoiksi voidaan laskea katkarapukeitto, grillattu curryankka, sekä tamarindikastikkeessa lisukkeineen päivineen paistetut riisinuudelit. Kulttuuriin kuuluu myös ruokailla pääasiassa iltaisin, matoilla jotka on levitetty lattialle, yhteisistä ruoka-astioista joista kaikista kootaan omalle lautaselle mieluisin annos. Tämä mielenkiintoinen kulttuuri kutsuu myös allekirjoittaneen pariinsa yhä uudestaan ja uudestaan.

Thaimaalainen keittiö hurmaa omintakeisuudellaan myös maailmanlaajuisesti, ja nykyään juurikin thaimaalaisiksi ravintoloiksi tituleerattavia ruokapaikkoja löytää jokaisesta maailmankolkasta. Usein nämä ravintolat ovat myös thaimaalaistaustaisten ihmisten perustamia ja luomia konsepteja, jolloin ollaan lähellä alkuperäistä thaimaalaista keittiötä. Paikkansa pitää kuitenkin se että autenttista thaimaalaista ruokaa ei yksinkertaisesti löydä helposti niin ikään mistään muualta kuin Thaimaasta.

Yritystä kuitenkin on, joten kaikissa keskikokoista suuremmissa kunnissa myös Suomessa sijaitsee vähintäänkin muutama thaikeittiöstä ammentava ravintola. Itse olen thaimaalaiselle ruoalle hyvin perso, ja näin ollen on tullut kierrettyä maat ja mannut sen parhaimman thai-ravintolan löytämiseksi. Suomeen perustettuja tai tänne tuotuja laajempia thai-ravintolaketjuja ovat muun muassa Ryan Thai, Asian Court Restaurant, Little Thai Orchid, Waree Cafe sekä Tuk Tuk, joista jokaisella on toimipiste ainakin Helsingissä. Myös pienempiä perheyrityksiä löytyy tilastollisesti hurja määrä, ja jos sanoo että thai-ravintola löytyy jokaisesta kaupungista sekä suuremmista kunnista, ei olla kovin kaukana totuudesta.

Suomessa on erittäin yleistä, että thai-ravintoloissa on lounasaikaan noutopöytä, josta huokeaan hintaan saa koottua mieleisensä annoksen joko paikan päällä syötäväksi tai mukaan otettavaksi. Itse käyn ruokatunneilla keskimäärin kerran viikossa tai kahdessa hakemassa juuri thaimaalaisista noutopöydistä apetta, enkä näe syytä miksi näin en tekisi. Makuhermoja miellyttävä, piristävä ja erilainen makujen kavalkadi on ehdoton suosikkini, ja vaikka lähialueelta löytyy myös intialais- ja kiinalaisravintoloita, päädyn yleensä kaikista todennäköisimmin thairuoan ääreen, helposti sanottuna juuri sen takia, että se ei koskaan petä. Itse suosin itseäni lähellä olevia perheyrityksiä, kuten Kruo Thai:ta sekä Malai Thai:ta, jotka ovat lyhyen matkan päässä niin kotoani kuin työpaikaltanikin.

Kuten aikaisemmin mainitsin, useat Suomessa toimivat thaikeittiöt ovat etniseltä taustaltaan thaimaalaisten / sen lähiympäristöstä tulevien ihmisten pyörittämiä. Henkilökohtaisesti olen aina saanut näistä paikoista loistavaa palvelua ja iloisen vastaanoton. Mielestäni myös suomalaisten ravintoloiden ja ruokaketjujen, ja miksei myös maailmanlaajuisten yritysten työntekijöiden tulisi ottaa oppia thai-ravintoloiden pitäjistä: Palvelu on aina, poikkeuksetta, vähintäänkin hyvää. Vaikka kielimuuri nousisi joissain asioissa eteen, nämä ihmiset yrittävät ymmärtää ja kertoa sekaannusten välttämiseksi asiat niin että ne ymmärretään, jolloin kaikille jää palvelusta hyvä mieli, niin asiakkaille kuin ravintoloiden työntekijöillekin. Hyvä palvelu on myös yksi syy siihen miksi suosin thaimaalaista myös tulevaisuudessa.

Thaimaalainen ruokakulttuuri on siis vahvalla pohjalla koko maailmassa. Autenttisuuteen tähtääviä keittiöitä löytää jokaisesta kolkasta, ja näistä ravintoloista löytää aina sen tärkeimmän, nimittäin hyvän ruoan. Loppujen lopuksi, onko millään muulla edes mitään väliä?

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *